Tässä numerossa
Etusivu
Hyvät ylioppilaat!
Voitto kotiin Strasbourgista
Tutortoiminta uudistuu
Tornio tänään
Torniolaisesta lukiosta maailmalle (osa 5)
Sanasta toiseen
Spiraali
 

Torniolaisesta lukiosta maailmalle (osa 5)

Jaakko Sauvola kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1988 Suensaaren lukiosta. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistossa 1997. Sauvola toimi Oulun yliopiston sähkötekniikan osastossa tutkimusapulaisena, assistenttina ja yliassistenttina 1994–97. Suomen Akatemian tutkijatohtorina hän työskenteli loppuvuoden 1997 ja sen jälkeen tutkijana Oulun yliopistossa vuoteen 1998. Tämän jälkeen hän on toiminut määräaikaisena tietotekniikan professorina Oulun yliopistossa.
Sauvola on 90-luvun puolivälistä saakka toiminut myös osa-aikaisesti tutkimus- ja tuotekehitys- sekä konsultointitehtävissä. Vuonna 2000 tekniikan tohtori Jaakko Sauvola nimitettiin Oulun yliopiston tietotekniikan professorin virkaan, jonka alaksi on täsmennetty digitaalinen mediankäsittely ja tietoverkot.
Sauvola toimii nykyisin Oulun yliopiston MediaTeamin johtajana. Ajatus MediaTeamista sai alkunsa, kun Sauvola mietti, miksi tutkimusta, joka yhdistää älykkäät verkot ja multimedian käsittelyn, oli niin vähän. Sauvola tunnisti orastavan teollisuuden tarpeet ja tuli siihen tulokseen, että olisi järkevää perustaa ryhmä, joka tutkisi multimediaa liikkuvuuden ja tietoverkkojen näkökohdista. MediaTeam perustettiin virallisesti vuonna 1997 ja alussa se teki tiivistä yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa. Nykymuotoinen MediaTeam syntyi vuonna 1999.

MediaTeam oli alusta asti erilainen kuin tyypilliset silloiselle akateemiselle ilmapiirille perustuvat tutkimusryhmät. Sauvola halusi luoda tiimivetoisen tutkimusilmapiirin. Alusta asti eräs päätavoitteista oli yhdistää perinteinen akateeminen tutkimus saumattomasti soveltavaan tutkimukseen tulosten nopeamman levittämisen ja, mikä tärkeintä, tutkijoiden nopeamman oppimisen mahdollistamiseksi.
MediaTeam on paikka, johon ovat tervetulleita muutkin kuin teknisten alojen tutkijat. Se työllistää ihmisiä, joiden taustat ja erikoisalat poikkeavat rajusti toisistaan. Tuleva insinööri saattaa työskennellä muiden insinöörien lisäksi kielitieteilijöiden, matemaatikkojen tai vaikkapa psykologian opiskelijan kanssa.
Sauvola puhuu innostuneesti ristipölytyksestä osana innovaatioprosessia.
Hän selittää käyttämäänsä termiä seuraavasti: ”Viittaan termillä eri alueiden luovien ihmisten tietämyksen yhteen kutomiseen konkreettisesti. Näin muodostuu älyverkostoja, joissa tutkimus ja liiketoiminta yhdistyvät motivoivalla tavalla. Tavoitteena on edetä pölytyksen tuomilla ideoilla nopeasti hankkeisiin joihin muuten olisi vaikea tai lähes mahdoton päästä.”
Tiimihengen merkitystä MediaTeamille ei voi korostaa liikaa. Tutkijat jakavat tietonsa ja tutkimuksensa, Sauvola haluaa, että MediaTeamin tutkijoilla on mukavaa keskenään
"Kun tiesi on tukossa, ole kuin vesi kun se kohtaa esteen: kierrä ympäri tai odota, että pääset yli." on lausahdus, jonka tekniikan tohtori Jaakko Sauvola kokee kuvaavan ryhmää hyvin.
Monialaisuutensa lisäksi MediaTeamin tutkimus on myös monikulttuurista: ryhmässä on työskennellyt ihmisiä monista eri maista, ja tutkimusvierailuja ulkomaisiin yhteistyöyliopistoihin on tehty säännöllisesti.
MediaTeam ei ole asettanut tavoitteekseen pelkästään akateemisia saavutuksia, vaan myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja työpaikkojen luomisen sekä uuden tekniikan luomisen orastavalle teollisuudelle.