Comenius-vierailta yltäkylläiset kiitokset
Huhtikuussa 24 ulkomaalaisen opiskelijan ja kuuden opettajan joukko oli vieraanamme Comenius-projektin puitteissa. Vieraat tulivat kolmelta eri koululta, joista kaksi sijaitsee Italiassa ja yksi Ranskan baskialueella. Vieraat viiihtyivät matkallaan mainiosti ja saimme vastaanottaa palautteena yltäkylläisten kiitosten tulvan eteläeurooppalaiseen tyyliin.

|
|
Vappukapina neljättä kertaa
Tutorien ja nuorisotoimen järjestämästä vappukapinasta on tullut lukiomme vuotuinen tapahtuma. Se järjestettiin tänä keväänä neljättä kertaa. Otin kameran mukaani ja lähdin kiertämään eri puolilla kaupunkia olevia toimintapisteitä. Ensiksi suuntasin urheiluhallille, missä oli käynnissä sählyturnaus. Sieltä jatkoin matkaani Putaan nuorisotalolle. Siellä kourallinen tyttöjä tutustui tanssin saloihin.

|
Teatteria ruotsiksi
Perjantaina 20. huhtikuuta koulullamme vieraili nelihenkinen teatteriseurue esittämässä muutamalle ryhmälle näytelmän - ruotsiksi. Istuin katsomon puolelle avoimin mielin, tietämättä sen kummemmin mitään ennakkoon kyseisestä esityksestä. Näytelmän alkaessa ruotsin kieli sai minussa ja varmasti monessa muussakin katsojassa aikaan turhautuneen reaktion, mutta sain yllättyä huomatessani, kuinka hyvin loppujen lopuksi ymmärsinkin jutun juonen.

|
|
Ennakkotietoa tuleville ylioppilaille
Abiturientit joutuvat vielä jännittämään kolmisen viikkoa ennenkuin saavat tietää kevään kirjoitusten tulokset. Samalla ratkeaa, tuleeko heistä kevään 2012 ylioppilaita. Ylioppilastutkintolautakunnan määräysten mukaisesti tulokset saapuvat kouluille viimeistään toukokuun 25. päivänä. Tarkempi saapumispäivä ilmoitetaan myöhemmin.

|
Kuinka voit?
Suomen Lukiolaisten Liitto toteutti viime vuoden lopulla verkkokyselynä lukiolaisten hyvinvointikyselyn. Kyselyyn vastasi 3099 lukiolaista eri puolilta Suomea. Seuraavassa tarkastellaan muutamia tutkimuksessa ilmenneitä asioita. Fyysisistä oloista häiritsevämmiksi koettiin epämukava lämpötila sekä epämukavat työtuolit ja -pöydät. Samat tekijät yhdessä koulun ilmanlaadun kanssa koettiin häiritsevimmiksi myös vuoden 2007 lukiolaisten hyvinvointitutkimuksessa. Vaikuttaa siltä, ettei kouluissa fyysisten olojen puutteita ole otettu tosissaan.

|
|
Piilosana

Mikä kuva?

|